Ikinä

Ikinä, ikinä ei saisi vannoa tai olla iloinen jostain asiasta julkisesti, erityisesti jos sattuu omaamaan hyvin heittelehtivän tuuripelin. Toivottavasti kukaan ei ikinä ajattele mitä itselle käy, koska minä ajattelen, eikä se tuo mitään hyvää ikinä. Ajattelen itseäni, koska olen kuten kaikki muutkin. Tässä päästään ongelmaan. Kaikki ajattelevat itseään. Niin minä, ystäväni, vanhempani (terveisiä taas, tiedän kaiken), opettajani, kanssaihmiseni, äiti Teresa, Paul McCartney, Matti Vanhanen, Albus Dumbledore kuin Sarah Jessica Parkerkin. Ainoastaan tavat, joilla kukin edellä mainituista ajattelevat itseään eroavat. Uskokaa tai älkää, bikineissäkin voi lasketella.
Toisaalta jos sattuu kuitenkin ajattelemaan itseään kuten minä olen nyt tehnyt, voi huomata korjaamisen tarvetta. En olisi tajunnut omaa ongelmaani, mikäli en olisi kaikille kailottanut, ettei sitä ole. Hyvin menemisestäkin voi olla montaa mieltä.

Minun rakas epäsosiaalinen mätäkesäloma jatkuu aivan kuten alkoikin. Epäsosiaalisena ja läpeensä mätänä. Tuotan jatkuvasti päänvaivaa ihmisille, joille en suinkaan tahtoisi aiheuttaa päänvaivaa. Toisaalta päänvaivan välttämiseksi voi aina tehdä tiettyjä toimenpiteitä, mihin liittyy kännykän äänettömälle laittaminen, suoran EIn sanominen, hienoiset oman pään tuotokset ja itsensä täydellinen nitistäminen. Tahtoisin soittaa jokaiselle ystävälleni ja kaverilleni, niin vanhoille kuin uudemmillekin. Tahtoisin kovasti nähdä ihmisiä, joiden luota olen muuttanut pois ja ihmisiä jotka ovat muuttaneet minun luotani pois. Tahtoisin pitää kolme päivää kestävät mehukestit, leipoa niihin ainakin kolme täytekakkua ja kutsua kaikki joskus tuntemani ihmiset. Mikään asioista ei olisi täysin mahdotonta, mutta ihmismieli on kuin kasa seepran lantaa (henklilökohtaisesti vihaan sanaa 'ihmismieli', mutta jos jollain sanalla on näin vahva kliseenvaikutus, niin se on hyvä nätisti asettaa samaan virkkeeseen savannin raidallisen hepan ulosteen kanssa).
Mietihän, voisin soittaa kaikille kavereilleni, mutta iskee ahdistus. Ajatteleeko kyseinen ihminen puhelineen vastatessaan; "Taas tuo soittaa, luulin päässeeni siitä eroon kesälomaksi.", "Kukakohan tämä luule oikeasti olavansa?" tai "Ei tuostakaan ole kuulunut, ja hyvä niin.". Mitä jos joku ystäväni on totaalisen vamistautunut olemaan jonkun muun kanssa, ja minä häiritsen? Voisinhan aivan hyvin lähteä kesäajelulle toiselle puolen Suvisuomea sanomaan edes hei vanhoille ystäville tai leipoa kolme täytekakkua, mutta yksinkertaisuus on todellisuudessa häviävä luonnonvara.

Olen iloinen peroona, kaikkihan sen tietävät. Jaksan olla iloinen persoona päivästä toiseen. Olen huomannut pääseväni iloisella ja positiivisella asenteella eteenpäin. Mutta kaikesta huolimatta, taidan sittenkin olla ihmisen poika. Joskus olisi toki erityisen iloista, jos saisi ystävältään halauksen. En tarkoita tavallista emmeolenöhneetkahteenpäivään-halauksia (vaikka en kiellä vihaavanikaan niitä), vaan halauksia, jota ennen katsotaan silmiin, ei välttämättä hymyillä ja halataan pitkään ja kovasti tarkoittaen jokaista hetkeä. Ihan vain, koska minäkin olen ihminen ja saan olla välillä masennuksen syvissä viemäreissä yrittäen saada kalaa.

Ikinä ei saa sanoa ikinä.

-27

---