No niin joo. Ei mulla oikeasti teille mitään asiaa ole, mutta annetaanhan palaa. Jos ei muuta, niin voin sitten kertoa teille vaikka siitä äitin vanhasta kissasta, joka pissi lattiakaivoon.
Tunnen itseni hyvin onnelliseksi ja ystävälliseksi ihmiseksi, toisaalta tunnen suurta syyllisyyttä. Kävin juuri tänään viemässä erään tärkeän kirjeen postiin. Se oli semmoinen kirje se, joka olisi pitänyt lähettää puolitoista vuotta sitten. Nääs vanhalle isäntäperheelleni Japaniin. Olen niin hirmusen kiitollinen niille ihmisille siellä, ja siitä syyllisyyteni. Olen jo yrittänyt kirjoittaa monta kertaa, ja täytyy sanoa, että englanninkielen taitoni ovat kehittyneet vallan paljon tässä puolessatoista vuodessa, jolloin en ole sitä lähettänyt. Laitoin kuoreen saattajaisiksi Muumilaastareita, koska tikkarit eivät mahtuneet kuoreen ja oli syönyt ne jo itse. Hämmästykseni oli suuri (kuten myös postitädin kuultuaan paperin määränpäästä) kun postioperaatiosta piti pulittaa ainoastaan seitsämänkymmentä senttiä. Enkä ole alkuunkaan varma kirjoitinko osoitteen oikein, mutta toivottavasti se löytää perille.
Meidän näppäimistöstä on lähtenyt alaspäinnuoli. Siinä on jäljellä pelkkä mekanismi, joka näyttää vähän hassulta.
Haukkuliinin kanssa pitäisi rynnätä ulkoilemaan taas pikapuoliin. Kyllä sitä kerran päivään tekee ihan kivaa lähteäkin ulos.
Kesäloma á la 27:
09.00-10.00 Herään
10.00-13.00 Katson telkkaria, olen tietokoneella, luen, enkä tee mitään aktiivista
13.00-14.00 Syön
14.00-15.00 Lähden tekemään kierrosta tarpeen mukaan kirjastoon, kauppaan, postiin etc.
15.00-18.00 Teen koiran kanssa lenkkiä ja en tee mitään aktiivista
18.00-21.00 Katson telkkaria, olen tietokoneella, luen, enkä tee mitään aktiivista (saatan käydä ulkona)
21.00-23.00 Katson elokuvia
23.00-02.00 Luen, piirrän, nukun
02.00-07.30 Nukun
07.30-07.31 Herään äiteen kolisteluun
07.31-09.00 Nukun
Uskokaa tai älkää.
Ok. Haukku. Ulos. Nyt. Näkemiin.
-e
---
0 comments:
Post a Comment